Yritys


Me rakennamme tulevaisuutta

Teemme ratkaisuja, jotka kestävät aikaa mahdollistaen skaalautuvuuden pitkälle tulevaisuuten ja sen tuomiin tarpeisiin.

Edelläkävijyys

Ajanmukaiset laiteratkaisut mahdollistavat järjestelmien toimivuuden pitkälle tulevaisuuteen, eikä ylimääräisiin laitevaihtoihin tarvitse turvautua skaalautumattomuuden vuoksi. Ratkaisujemme vahvana perustana toimivat alansa johtavan merkin Fortinet:n järjestelmät.

Tietoturva

Joka minuutti käyttämillämme Fortinetin ratkaisuilla estetään yli puoli miljoonaa tunkeutumista erilaisiin laitteisiin. Fortinetin laitteet päivittyvät jatkuvasti aina uusimpien uhkien varalle, jolloin IoT-laitteet pysyvät aina turvassa.

Kumppanit

Vahvat kumppanit, taustatuki ja asiakkaiden näkökulmat, ovat tärkein osa nykypäivän kyberturvallisuutta. Yhdessä kumppaneiden ja asiakkaiden kanssa innovoiden syntyy kiinteistönratkaisuihin uusia teknologioita ja toimintamalleja vanhojen tilalle.

Yksilöllisyys

Jokaiselle palvelussamme olevalle uniikille yhteydelle tai verkolle, tarjotaan palvelu yksilöityjen tarpeiden mukaan aina kaistanhallinnasta laitteen tilan seurantaan. IoT -yhteyksien ylläpitoon tuomme aivan uudenlaisen toimintatavan, joka tuo prosesseihin merkittävästi tehokkuutta.

Osaaminen

Olemme erikoistuneet tekemään kiinteistöjärjestelmiin datankeruu-
ja yhteysratkaisuja aivan uudella tavalla. Uuden sukupolven menetelmät
ja teknologia tehostavat erityisesti kiinteistöjärjestelmien
huolto-, viankorjaus- ja ylläpitotapoja.

Tietoturvaa unohtamatta

Malware neutralized per minute
140K
Botnet C&C Attempts thwarted per minute
310K
Malicious Website blocked per minute
170K
Terabytes of Threat samples
290TB

Fortinet Fortiguard data

Kyllä, se Me olemme


Luova joukko

Kiinteistöissä on nykyisin koko joukko monipuolista tekniikkaa, kuten kiinteistöautomaatio, energianmittaus- ja säätötekniikka, kylmätekniikka, valaistuksen säätö, lämpötila-, paine ja ilmanlaatuantureita, info-näyttöjä, wifejä, pelikoneita, sekä monia erilaisia kiinteistökohtaisia uniikkeja ratkaisuja. Me teemme tästä monimutkaisuudesta yksinkertaista kattavan T-Net Palvelumme avulla. ToimijaNet valittiin talvella 2015 kansainvälisen tietoliikennetukkuri Exclusive Networksin toimesta vuoden 2015 Innovaattoriksi.

Henri Lampola

Asennus

Tietotekniikan moniottelija, oli kyseessä serveri, sovellus tai palomuuri, niin Henri tietää mitä tehdä. Henri on useimmiten ensimmäinen kontakti asiakkaalle ongelmien ilmetessä.

Vesa Kauppinen

Asennus

Kylmä- ja kiinteistötekniikan moniosaaja, jolla ei mene sormi suuhun vanhojenkaan laitteiden kanssa. Tunnetaan kentällä paremmin nimellä Verkko-Vesa.                                                                                   

Viktor Ström

Asennus

Valokuitu- ja tietoliikennetekniikan monilahjakkuus. Kokemusta on suomesta aina venäjän karjalaan. Expertti erityisesti uuden sukupolven langattomien verkkojen parissa.

Kimmo Lindholm

Projektipäällikkö

Vanhan koulukunnan osaajia ja kehäraakki tietotekniikan ja tietoliikenteen parissa. Tietoa ja kokemusta parin ihmisiän verran. Erityisalaa valvonta- ja monitorointiratkaisut.

Juha Karjalainen

Tekninen johtaja

Operaattori maailmassa kannuksensa ansainnut tietoliikennevisionääri. Jos täältä ei hyvää lopullista tietoliikenne layouttia tule, niin parempaa ei suomesta löydy.

Helpdesk

Tuki

Täällä teitä on aina palvelemassa osaaja, joka pystyy pureutumaan syvälle verkkojen sopukoihin ja tekemään myös etenä sellaista, että useinkaan paikanpäälle ei ole tarvetta jalkautua. Se on kustannustehokkuutta.

Ville Suominen

Myynti ja johto

ICT-palvelu yrittäjä jo aina 90-luvulta lähtien, osaamista kylmätekniikasta kiinteisöautomaatioon ja etenkin myyntiin. Rauhallinen kaveri, joka on aina mukavaa seuraa, niin asiakkaille, kuin työkavereillekin.

Tuukka Kokkonen

Myynti ja johto

Operaattoreilla tietoliikenteen parissa moninaisissa tehtävissä työ;skennelyt ja teollisuuden sähkötekniikan parissa kasvanut sekatyömies.                                                                           

47

Kaupungissa

161

Kunnassa

620

Kohdetta

3451

Yhteyttä

Muutos mahdollistaa


Innovoinnin tuloksena syntynyt

Kaupan- ja teollisuudenalan ratkaisu, joka mullistaa ajattelutavan vanhoista asioista.

T-Net Palvelu

Powered by Fortinet

Palvelut


Ratkaisuja kiinteistö kohtaisesti

Palvelu on saatavilla keskisuurista kiinteistöistä aina ostoskeskuksiin.

T-Net Wifi

Lisäpalvelu
  • Jatka verkkoa langattomasti
  • Toimijakohtaiset verkot
  • Avoinverkko mahdollisuus
  • Häiriönsieto korkea

T-Net palvelu

Avaimet käteen -palveluna
  • Täysi huolto- ja ylläpito
  • Varalaitepalvelu
  • 24/7 Päivittyvät laitteet
  • Räätälöinti toimijakohtaisesti

T-Net konesali

Lisäpalvelu
  • 10 GB varmennetut kuituyhteydet
  • Kolminkertainen jäähdytintekniikka
  • Suomen energiatehokkain
  • Varmennettu UPS -sähkö

Uutiset


Uutisvirtaa ja ajankohtaista

Uutiset & tapahtumat

Merkittäviä päiviä ja kehitysaskeleita

Monitorointi ja datankeruu
05/09/2016

T-Net palvelun valvonta ja monitorointijärjestelmää kehitetty monipuolisemmaksi implementoimalla BaseN valvonta ja datankeruun ratkaisu osaksi turvaverkkoa. Ratkaisu mahdollistaa datankerun niin vanhoista, kuin uusistakin kiinteistöjärjestelmistä. Valmiina laitetukia on lähes 2000:lle laitteella ja lisää kehitetään jatkuvasti.

Rajapyykki
16/04/2016

500 Kohteen raja ylitetty. T-Net palvelua on käytössä Ahvenanmaalta Eteläisen suomen kautta aina Suomussalmelle asti. Kiitos kaikille asiakkaillemme, kehitetään jatkossakin yhdessä parempia ja skaalautuvampia ratkaisuja palvelemaan IoT-järjestelmiä.

T-Net konesaliin lisäkapasiteettia
05/10/2015

T-Net konesaliin valmistui lisää palvelin ja laitetilakapasiteettia. Konesalia laajennettiin käyttämällä Rittalin RiMatrix-rakaisua. Ratkaisu käyttää jäähdytykseen Valimo-rakennukseen tulevaa hukkapohjavettä. Pohjavettä käytettiin aiemmin Valimon tuotantoprosessissa.

Ota yhteyttä meihin


Teemme muutoksella mahdollisuuden

Askonkatu 9, 2krs. 15100 Lahti.

KIRJAUDU PORTAALIIN